Merkittävimmät liiketoiminnat

F.K Trube Oy

Yli sata vuotta suomalaista pullaa.

1913

Perustettu

60

Työntekijää

Pulla- ja konditorialeipomo F.K. Trube Oy pukkaa pitkoa Kuopiossa Kallaveden rannassa. Kuusikymmentä trubelaista leikkaa tiinuun Valion voita, mittaa suomalaisia jauhoja ja kieputtaa pitkoja käsityönä. Klassikkomaut ja överit trendipullat taputellaan yli sadan vuoden aikana karttuneella taidolla.

Kun koko Suomi pääsi maistamaan kuopiolaispullaa, niin se oli menoa. Myynti paisui, ja tuoreella Kellokärjen leipomolla letitettiin kädet viuhuen. Nyt nekin seinät pullistelevat, joten syksyllä 2023 käynnistyi mittava leipomon laajennushanke, jossa saamme käyttöömme runsaasti lisää neliöitä, jotta pystymme myös jatkossa vastaamaan alati kasvavaan kysyntään. 

Viikinkiravintola Harald Oy

1997

Avattiin ensimmäinen Harald-ravintola

7

Ravintolaa ympäri Suomen

Viikinkiravintola Haraldin ensimmäinen ravintola avattiin Tampereen Hämeenkadulle vuonna 1997. Melko pian Tampereen jälkeen Harald laajeni Turkuun ja nyt ravintolat palvelevat ympäri Suomen. Harald-ravintolat löydät seitsemästä eri kaupungista ja ravintolat sijaitsevat aivan kaupunkien keskustoissa.

Harald-ravintoloiden viikinkimäinen teema, menu, sisustus ja miljöö ovat olleet toiminnan keskipisteinä koko yli 20-vuotisen historian ajan. Alusta asti ravintoloillemme on ollut selvää, että sisustusta koristavat hirsipöydät ja puiset seinät taljoineen viikinkikilpineen ja -veneineen. Vaikka menu on vuosissa vaihtunut, ei ruokatarjoiluiden laadusta ja pohjoismaisesta makumaailmasta ole koskaan tingitty. Viikinkien maailmaan heittäytyvät myös tarjoilijat, jotka ovat jokaisen ravintolan avaamisesta lähtien pukeutuneen viikinkiaikaisia pukuja jäljitteleviin asuihin.

Haraldilla palvelu on aina hyväntahtoisella huumorilla maustettu ja ravintolan keittiössä maustuvat herkut suurella sydämellä valmistettu. Olipa kyseessä lounas, illallinen, perhejuhla, yritystilaisuus, evästauko kaupunkikierroksen keskellä tai mitkä tahansa pidot, ravintoloidemme ainutlaatuinen miljöö tekee vierailusta elämyksellisen!

Superoperator oy

2011

Perustettu

12

maassa toimintaa

Superoperator on vuonna 2012 perustettu teknologiayritys, jonka kantavana ajatuksena on tehdä autopesusta mahdollisimman helppoa. Yrityksen teknologia on patentoitu Suomessa, Yhdysvalloissa sekä Uudessa Seelannissa. Superoperator kehitti ensimmäisenä maailmassa digitaalisen autopesulaverkoston ja autopesusovelluksen. 

Superoperator on globaalisti toimiva teknologiayritys, joka ylläpitää maailman johtavaa digitaalista autopesualustaa. Yritys auttaa autopesulayrityksiä kasvamaan digitalisaation avulla. Superoperattorin ainutlaatuinen ratkaisu kattaa kaiken, mitä tarvitaan perinteisen autopesulan muuttamiseen moderniksi, digitaalisesti toimivaksi palveluksi. Yritys kehittää, myy ja markkinoi ratkaisuja ja alustaansa SaaS-palveluna, joka yhdistää autopesulat autoilijoihin sekä virtuaalioperaattoreihin.

Superoperatorin ratkaisu on käytössä Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa. Alkuvuonnna 2024 solmittu partnerisopimus johtavan autopesulajärjestelmien toimittajan, saksalaisen WaschTecin kanssa yhdistää Superoperatorin digitaalisen teknologiaosaamisen ja WashTecin maailmanlajuisen myynti- ja asiantuntijaverkoston.

Osakeyhtiö Hallman, Kellonkärki 8, 70460 KUOPIO

© Osakeyhtiö Hallman 2024