Hallman
”Pitkäaikainen menestyminen on vaatinut aimo annoksen rohkeutta kokeilla uutta, sekä kykyä luopua vanhasta”
Hallmanin historia
- v.1875 Birger Hallman perusti päivittäistavarakaupan Kuopion torin laitaan.
- Hallman laajentui voimakkaasti 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa mm. tukkukauppaan, Mylly- ja puutavarateollisuuteen. Hallmanin myllyssä jauhettiin merkittävä osa laivoilla Suomeen tuodusta viljasta ja Hallmanin valmistamat tulitikut niittivät mainetta Suomessa ja maailmalla.
- Suomalaisten asunnot eristettiin ja sisustettiin Hallmanin Halltex-kuitulevyllä 50- ja 60-luvulla.
- Päivittäistavaroiden tukku- ja vähittäistavarakauppa olivat 70- ja 80-luvulla Hallmanin päätoimialat.
- Monipuolinen ravintolatoiminta Suomen suurimmissa kaupungeissa sekä vähittäiskaupan ketjuja palveleva leipomoteollisuus olivat puolestaan kantavia toimialoja 90- ja 2000-luvulla.
Hallman tänään
- Tänä päivänä yhtiön johdossa on viides sukupolvi. Jukka Hallman on johtanut Hallman-Yhtiöitä vuodesta 1991.
- Hallmanin toiminnan pääpaino on edelleen vahvasti yrittämisessä.
- Yhtiö hakee aktiivisesti laajentumismahdollisuuksia aloille, joissa hyödynnetään digitalisaation mukanaan tuomia mahdollisuuksia toimialojen ansaintalogiikan muutokseen.
- Sijoitamme ihmisiin, joilla on vahva visio ja tahto toteuttaa se.
Hallman on mukana kehittämässä seuraavia yhtiöitä

Trube leipoo Suomen parasta pullaa vähittäiskaupan kaikkiin ketjuihin.

Viikinkiravintola Harald on mystisestä viikinkiajasta mausteensa saava
elämysravintola, jossa asiakkaista kestitään ruoan ja juoman lisäksi
kokonaisvaltaisesti aisteihin vetoavalla elämyksellä.

Anidiagnostics kehittää ja tuottaa lateral flow teknologiaan perustuvia
pikatesteja.

Kehittää asiakas- ja ketjunhallintaohjelmistoja autopesuloille.

Anitest yhdistää nykyaikaista pikatesti- ja mobiili-teknologiaa
terveydentilan mittaamiseen.

Suomen johtava eläinlääkäreitä ja maataloustuottajia palveleva laboratorio.
Yhteystiedot
Osakeyhtiö Hallman
Jukka Hallman
jukka.hallman(at)hallman.fi
+358 44 0553996
Trubenkuja 1 | 70500 Kuopio | Finland