Osakeyhtiö Hallmanin historia

otteita lasse lehtisen kirjoittamasta
osakeyhtiö hallmanin 150-vuotishistoriasta

Hellittämättömät Hallmanit

Kuopiolaisen liikemiehen Birger Hallmanin vuonna 1875 perustama kauppahuone on elänyt Venäjän vallan ajoista tähän päivään. Sadan viidenkymmenen vuoden aikana niin liiketoimet kuin yrittämisen edellytykset ovat muuttuneet, niin myös ympäröivä maailma ja Suomi.

Perustaja ja hänen perillisensä ovat vuosikymmenten mittaan käynnistäneet ja lopettaneet kaupan ja teollisuuden aloilla yli seitsemänkymmentä yritystä. Kuusi sukupolvea yrittäjyyttä on saavutus sinänsä, ja matka jatkuu.

“Vanhan sanonnan mukaan ensimmäinen polvi perustaa yrityksen, toinen sitä kasvattaa ja kolmas sen tuhoaa. Taloushistoria tuntee perheyritysten elinkaareen liittyvän totuuden. Vain jokunen yrityksistä siirtyy neljännelle polvelle. Tässä kauppahuoneessa johdossa on jo viides Hallman. Birger Hallmanin perilliset ovat sadan viidenkymmenen vuoden aikana perustaneet, ostaneet, myyneet tai lopettaneet noin 70 yritystä. Emoyhtiö on aina pysynyt samana.”

Hallmanin suku oli sammua alkuunsa

Suomen sota oli Venäjän ja Ruotsin välinen sota, joka käytiin vuosina 1808–1809 osana Napoleonin sotia. Ruotsalainen sotamarsalkka ja kreivi Johan August Sandels komensi Savon jääkärirykmenttiä. Sen riveissä nuori Olof Gustav Hallman soti, sairastui ja kuoli vuonna 1809. Hän oli kuitenkin ehtinyt sitä ennen jatkaa sukuaan, syntyi poika, joka sai nimekseen Gustav Anders. Gustav avioitui säätynsä mukaisesti vuonna 1834 Heinäveden nimismiehen, toimitusvouti Johan Gustav Sluterin tyttären Carolina Kristiinan kanssa. Perheeseen syntyi kahdeksan perillistä, joista kuopus Oskar Birger syntyi vuonna 1851.

Birger teki seitsemän omaa lasta ja yhden lehtolapsen

Birger Hallmanin lapset John Sanfrid, Lilli Karolina, Ingrid Maria, Helga Anna Helena, Paul Henning, Lauri Gustaf ja Inga Kaisi.

Jo neljäntoista vanhana Birgerin kerrotaan tunteneen vetoa suureen maailmaan. Merimiehen ammatin toteutumatta jääminen sai aikaan päätöksen kauppiaaksi ryhtymisestä. Tukkukauppias Ernst Forsén opissa Kokkolassa Birger oppi tärkeimmän kaupankäynnistä: osata ostaa juuri sitä, mitä asiakkaat tarvitsevat. Hän myös oivalsi, että menestykseen tarvitaan kumppaneita ulkomailta ja siihen tarvittiin kielitaitoa.

Käytyään kauppakoulun Oulussa hän palasi hevosreen kyydissä Kuopioon, jossa palveli ensin O. Harinin tukku- ja vähittäisliikkeessä ja toteutti sitten päätöksensä perustaa liike Kuopion Kauppatorin lounaiskulmaan vuonna 1875. Yksityiselämässä Birger toteutti myös haaveensa, kun hän samana vuonna pyysi leskirouva Malmbergilta tämän tyttären kättä. Birger avioitui Emmy Charlotan kanssa ja perheeseen syntyi kymmenen vuoden aikana seitsemän lasta.

Väinölänniemen kylpylässä palveli saunottajana muuan Anna Helena Voutilainen, Kuopion pataljoonan roskakuskin ja myöhemmin kaupungin sairashuoneen rengin Pekka Voutilaisen puoliso. Hän oli synnyttänyt seitsemän lasta, joista vain yksi tytär oli selvinnyt hengissä toiselle kymmenelle.

Alkuvuodesta 1883 Anna Leena tuli taas raskaaksi ja synnytti toisen tyttären, joka sai nimekseen Hilma. Tämä oli ehtinyt jo kolmenkymmenenviiden vanhaksi, kun äiti kuolinvuoteellaan teki yllättävän tunnustuksen. Tytär sai tietää, että Hilman oikea isä oli kuuluisa kauppias Birger Hallman eikä juoppo renki.

1900-luvulle tultaessa Kuopion satama oli vilkas tuonti- ja vientisatama. Maatalous kukoisti ja karjatalous tuotti laadukasta raaka-ainetta voille. Kuopiosta tuli suuri voikaupan keskus, voista suuri osa meni vientiin.

Oy Birger Hallmanin pääkonttori oli Haapaniemenkadun ja Kauppakadun kulmassa. Vuonna 1920 Lauri Hallman sai ripustaa sisäänkäynnin yläpuolelle kilven, joka todisti, että hän oli sekä Ison-Britannian että Irlannin varakonsuli Kuopiossa. Portugalin varakonsulin arvon Birger oli saanut vuonna 1893.

Birger hallman oli myös kuopion klubin perustajajäsen

Birger Hallmanin elämässä oli kolme kiinnekohtaa. Hänen kerrotaan todenneen, että ”kauppiaaksi ryhtyvällä ei ole vapaa-ajanvietto-ongelmia. Vuorokauden tunnit jakaantuvat kaupan, kodin ja klubin kesken”. Klubia perustettaessa vuonna 1897 hän ei ollut kaupunginvaltuuston jäsen, mutta oli ollut aiemmin ja oli myöhemmin.

Klubi oli paikka, missä Birger Hallman hoiti liikeasioita ja sosiaalisia suhteitaan. Juorut, politiikan tapahtumat sekä kaupungin ja maakunnan liike-elämä olivat käytyjen keskustelujen tärkeitä aiheita. Tärkeätä oli myös kuulla tapahtumista oman elämänpiirin ulkopuolelta. Hän oli erityisen kiinnostunut kansainvälisistä ilmiöistä ja virtauksista kuten jotkut muutkin klubilaiset. Maailman menon seuraamista helpottivat taloon tilatut ulkomaiset sanoma- ja aikakauslehdet.

Poikansa Lauri oli valtuuston jäsen toistakymmentä vuotta. Pojanpoika Kai ei osallistunut kunnallispolitiikkaan, mutta oli suvun ensimmäinen edustaja Klubin hallituksessa 1960-luvun ja 1970-luvun taitteessa. Pojanpojanpoika Risto Hallman oli 2000-luvulla neljän vuoden ajan Klubin hallituksen puheenjohtaja.

Oli hän kotona tai klubilla, Lauri Hallman vietti suuren osan valveilla olostaan puhelimessa käskyttämässä ja neuvomassa alaisiaan.

Isän töissä Lauri näki vasta perustan, jolle oli hyvä ryhtyä rakentamaan. Tukkukauppa tarvitsi rahoitusta, mutta toisaalta tukkukauppa sai edullisemmat hinnat, jos se osti suuria määriä. Mahdollisuudet suurempaan tuottoon kasvoivat, mutta myös riskit. Isä pelkäsi poikansa tempauksia: ”Tuosta Laurista ei koskaan tiijä. Sehän hyppee vaekka kuumaan vellipattaan, kun se suapi sen piähänsä…”

Vuonna 1910 Danzingin pörssissä Saksassa LauriHallman perehtyi viljan termiinikauppaan. Termiini on sopimus, jolla kaupan kohde suojataan hinnanmuutoksilta. Ostaja lukitsee hinnan myöhemmin toimitettavalle tavaralle. ”Osta ja maksa nyt, saat tavarat myöhemmin.” Jos hinnat markkinoilla laskivat, kaupasta tuli ostajalle kallis. Hintojen noustessa tuli voittoa ilman että tavaraan oli vielä tarvinnut koskeakaan. Sopimukset saattoi myydä edelleen kolmannelle osapuolelle.

Lauri Hallman osti termiinikaupalla 12 miljoonaakiloa viljaa, kun sen hinta oli pienimmillään. Hän sähkötti kaupasta Kuopioon, ja sai vastauksen:”Tule Lauri poekkeen, myö tehhää konkurssi…” Pian hinnat nousivat jyrkästi ja muutamassa yössä Lauri Hallmanista oli tullut rikas mies. Suomeen tarkoitetun erän rahoituskin järjestyi, kun hän myi osan viljasta Saksaan koko ajan nousevaan hintaan.

Vallanvaihto tapahtui vuonna 1914, kun toiminimi Birger Hallman muutettiin osakeyhtiöksi. Lauri Hallman otti lainaa sekä pankista että sedältään Mortimerilta, jotta pystyi merkitsemään enemmistön perustettavan uuden yhtiön osakkeista.

Suomen kultakauden taiteilija juho rissanen oli
hallmanien suojatti

Hallmanien tavoille opettama Juho Rissanen oli miehuutensa vuosina yhdistelmä maailmanmiestä ja sutkia savolaista. Nämä ominaisuudet ja taiteilijana saavutettu kuuluisuus tekivät vaikutuksen naisiin.

Juho Rissanen syntyi köyhiin oloihin vain viisi vuotta suurten nälkävuosien jälkeen. Rissasen äiti oli piika Agatha Kärkkäinen ja isä renki ja sekatyömies Heikki Rissanen. Isä joi itsensä hengiltä, kun Juho oli kymmenvuotias. Juhosta tuli perheen toinen elättäjä. Hän teki monenlaisia töitä ja oli myös juoksupoika Kuopion torilla.

Vilkas ja utelias miehenalku, jolla oli torimyyjän ja kauppamiehen sielu, kiinnitti Birger Hallmanin huomion. Hän halusi auttaa varatonta eteenpäin pyrkivää kaveria. Tässä vaiheessa nuori mies alkoi jo kiinnostua kuvataiteesta. Lahjakkuutensa ja sitkeytensä ansiosta hänestä tuli kuin tulikin taidemaalari aikana, jolloin kaikki tuon ammatin harjoittajat olivat parempiosaisia säätyläisiä.

Rissanen halusi Pietariin Ilja Repinin oppiin. Hallmanilla oli liikesuhteita sekä laivoja, jotka veivät Venäjälle voita. Birger Hallman, Kuopion kuvernööri Johan Fredrik Gustav Aminoff ja tuntemattomaksi jäänyt henkilö takasivat nuorelle miehelle opintolainan. Haminalahden kartanossa asunut taiteilija Ferdinand von Wright auttoi hänkin Rissasta.

Rissasen maalaus Hauta-Heikin mummo vuodelta 1897 on Rissasen varhaiskauden ja koko tuotannon keskeinen teos, josta myös Birger Hallman piti. Työtä on kutsuttu myös “Savolaisten madonnaksi”.

Lauri hallman huijasi suurhuijari ivar kreugeria

Ruotsalaiset tulitikut hallitsivat 1920-luvulla maailmanmarkkinoita, mutta Lauri Hallman näki sillä alalla edelleen mahdollisuuksia kannattavaan liiketoimintaan. ”Ison pinon viereltä on heleppo kerätä lastuja”, hänen kuultiin sanovan. Niinpä hän päätti rakentaa entistä suuremman ja uudenaikaisemman tehtaan. Hyvin vakuutettu Sammon mylly oli palanut sopivasti, joten rahaa oli.

Tehdas nousi vuosina 1920-1923 Itkonniemeen Kallaveden rannalle. Se tarvitsi myös oman telakan ja puolen kilometrin pituisen pistoraiteen. Uudesta tehtaasta tuli alallaan maailman suurin ja modernein. Alueelle rakennettiin myös konepaja ja valimo, joissa oli lähes sata työntekijää.

Ruotsalainen tulitikkuparoni Ivar Kreuger alkoi himoita Hallmanin tehdasta. Hänen yrityksensä nimi oli Svenska Tändsticks Aktiebolaget Ab. Trusti tarjoutui lopulta ostamaan koko Savo Oy:n tuotannon. Lauri Hallman ei mennyt lankaan. Hetken päästä Kuopion tehdas olisi suljettu ja sen taru olisi ollut lopussa. Kreuger lähetti miehen Kuopioon neuvottelemaan tehtaan ostamisesta tai ainakin jonkinlaisesta yhteistoimintasopimuksesta.

Kesällä 1926 Lauri Hallman oli itse matkannut Tukholmaan, jossa kiersi suuret pankit ja kyseli, mihin hintaan pankit ostaisivat Kreugerin osakkeita. Trustin käyttämät pankit kehuivat arvopapereita kovin tuottoisiksi, mutta eivät kuitenkaan lupautuneet ostamaan niitä. Muissa pankeissa ilmoitettiin suoraan, ettei Kreugerin osakkeita ostettaisi millään hinnalla. Ei myöskään annettaisi minkäänlaista luottoa trustin debentuureja vastaan.

Hallman piti huolen, että tulitikkuruhtinas sai tietää hänen olevan paikkakunnalla. Kreugerin sihteeri ilmestyikin pian hotelliin ja pyysi konsulia tulemaan päämiehensä luokse. ”Jos Reukerilla on asiata, niin voipi tulla tänne.” Ja Kreuger tuli.

Vuosina 1920-1923 Lauri Hallman rakennutti Kuopion Itkonniemelle maailman moderneimman tulitikkutehtaan. Se oli tehokas yhtenäinen yksikkö, joka täydellä teholla toimiessaan olisi voinut täyttää koko Suomen tarpeet kaksi ja puolikertaisesti. Ei ihme, että Ivar Kreuger sitä himoitsi.
Kuva Hallmanin kokoelmat

“Tändstick Konung Kreuger”. Time-lehden kansi 28. lokakuuta 1929.

Kun tehtaan hinnasta oli päästy yksimielisyyteen, kävi kuten Hallman oli odottanutkin. Maksuksi tarjottiin Kreugerin osakkeita ja debentuureja. Ostaja sanoi, että ne ovat täyttä valuuttaa missä maailman kolkassa tahansa ja näin Hallman pääsee osakkaaksi hienoon maailmanlaajuiseen yritykseen. Hallman selitti, että hän oli juuri sillä hetkellä taloudellisestikovin tiukoilla, joten hän voi ottaa vastaan vain selvää rahaa, käteistä. Muuten kaupoista ei tule yhtään mitään. Kreuger antoi periksi ja kauppa vietiin päätökseen.

Kreuger osoittautui huijariksi ja hän ampui itsensä Pariisissa keväällä 1932. Imperiumin romahduksen jälkeen maksuksi tarjotut Kreugerin osakkeet ja debentuurit olisivat olleet arvottomia. Nyt Hallmanilla oli rahaa enemmän kuin milloinkaan.

Lauri Hallman oli Risto Rytin ystävä ja puoluetoveri

Lauri Hallman oli maltillinen porvari, tasavaltalainen ja kannatti Edistyspuoluetta. Hän tunsi presidentti K.J. Ståhlbergin kuopiolaisen adjutantin everstiluutnantti Aksel Falkenbergin, Helsingin Sanomien päätoimittaja Eero Erkon, ministeri Rudof Holstin ja ystäväpiiriin kuului myös Edistyspuolueen nouseva kyky Risto Ryti.

Birger Hallman oli merkinnyt ensimmäiset osakkeet Kansallis-Osake-Pankista jo sitä perustettaessa vuonna 1889. Lauri Hallmanin suhteet pankkiin solmittiin1910-luvulla ja ne jatkuivat pitkään vielä J.K. Paasikiven pääjohtajakaudella. Nuoreksi mieheksi Lauri Hallman oli vasta itsenäistyneessä Suomessa hyvin verkottunut, kuten nykyään sanottaisiin.

Päätös sitoa markka kultakantaan vuoden 1925 lopulla ei ollut Paasikiven mieleen. Suomen Pankin pääjohtajaksi valitun Risto Rytin politiikka ei muutenkaan sopinut Kansallispankin ympyröihin. Erään kerran Paasikivi oli jyrissyt Hallmanille: ”Suomen Pankin vahtimestarikin hoitaisi pankkia paremmin kuin Ryti!”

Kun Hallman seuraavan kerran käveli Rytin puheille, hän sanoi heti tullessaan: ”Kutuppa vahtimestaris tänne.” Ryti kysyi syytä. ”No, sittempähän neät, mitääh…” Kun ylivahtimestari tuli paikalle, Hallman nousi tuoliltaan ja tervehti tätä kädestä pitäen. ”Päevee. Minnoon Hallman. Halusin vuan nähä sen miehen, joka Paasikiven mielestä pystyy hoetammaan Suomen Pankkija paremmin, kun Ryti, mitääh…”

Hallman pyrki saamaan luottoja myös Suomen Pankista. Erään kerran hän selosti taas tarvettaan Rytille, joka vastasi, ettei hän yksin voi ratkaista lainaa, vaan anomus on alistettava johtokunnan päätettäväksi. Hallman jäi istumaan pääjohtajan huoneeseen juttelemaan niitä näitä. Kun keskusteluun tuli tauko, Hallman tokaisi: ”No, mitäpä se johtokunta peätti?” Ryti naurahti ja sanoi: ”No, se päätti, että saat ne rahat.”

Lauri Hallman sukkuloi sujuvasti nuoren tasavallan vaikuttajien tuttavuudessa.

Vasemmalta Eero Erkko, J.K. Paasikivi, Aksel Falkenberg, Rudolf Holsti ja Risto Ryti.

Lauri Hallman sovitti sakkonsa linnassa

Kärhämä Savo-lehden omistuksen ympärillä vuonna 1927 johti raastupaan, jossa Hallman sai sakkotuomion kunnianloukkauksesta. Hän oli nostanut kanteen osakekaupan menettelyä vastaan, mutta tulikin itse tuomituksi Janne ”Nupi” Vartiaiseen kohdistuneesta ”julkisesta herjauksesta” 30 päiväsakkoon.

Hallmanin mielestä oli tapahtunut suuri vääryys ja tuomiokin oli hänen mielestään rahallisesti ankara, nykyrahassa yli 20 000 euroa. Nuuka ja äkäinen mies päätti olla maksamatta ja lusia sakkonsa, neljä viikkoa Kuopion lääninvankilassa.

Määrättynä päivänä Hallman ajatti itsensä vankilan portille, jossa vankilan johtaja oli vastassa. ”Onko linnassa puhelinta…mitääh…?” Hallmanilla oli halu hoitaa liikeasioita myös kiven sisällä. Harmikseen hän joutui istumaan kakkunsa ilman puhelinta.

Kun tuomio oli kärsitty, firman auto ja kuljettaja olivat portilla vastassa. Nyt tultiin kotiin Haapaniemenkadulle, jonka eteen oli kerääntynyt kaupunkilaisia todistamaan linnakundin paluuta. Konsulin kuultiin huutavan jalkakäytävältä: ”Elna! Syyvväänkö vae naijjaanko ensin… mitääh?”

Kai hallman kehitti halltex-levyn

Kai Hallman oli syystäkin ylpeä saavutuksestaan. Hän oli saattanut tuotantoon sodanjälkeisen Suomen suosituimman rakennus- ja sisustuslevyn.

Sodassa pommitetun rullatehtaan raunioilla piti päättää, rakennetaanko se uudelleen vai voisiko puusta jalostaa jotain muuta. Ruotsalaiset olivat lopettaneet tulitikkujen valmistuksen naapuritontilla Savo Oy:ssa, jonka Hallman oli aikoinaan kaupannut Kreugerille. Nyt siellä tehtiin vaneria ja kuitulevyä.

Ruotsissa huokoista kuitulevyä käytettiin jo sekä rakentamiseen että sisustamiseen, mutta Suomessa sen käyttö oli vielä vähäistä. Kai Hallman oli kuullut, että Ruotsista löytyy aivan uusia koneita, jotka jauhavat haketta entistä taloudellisemmin. Sähköä kuluisi hiontaan ja levyn puristamista varten vain puolet aikaisemmasta, vaikka höyryä tarvittaisiin enemmän.

Tarvittavat koneet tulivat Suomeen viiveellä ja tehdas saatiin käynnistettyä vasta sodan jälkeen vuonna 1946. Lauri Hallmanilla oli tapana vastustaa poikansa Kain ideoita. Kun levystä tuli menekkituote, isä hyväksyi operaation. Hän alkoi pian puhua Halltexista kuin olisi itse sen keksinyt.

Kuitulevy oli joka paikan rakennusaine, jota voitiin käyttää sekä uusissa että vanhoissa rakennuksissa, kellarista ullakolle. Sitä voitiin sahata, naulata, rapata, maalata, paperoida, liisteröidä bitumilla ja niin edelleen. Levyllä oli lujuutta ja huomattavan suuri kosteuden kestävyys, ja kaiken lisäksi hyvät akustiset ominaisuudet.

Kai hallman käräytti poikansa tulevan appiukon asekätkennästä

Sodan jälkeen luotetut upseerit olivat osallistuneet valtakunnan laajuiseen salaiseen operaatioon. Mahdollisen sissisodan varalta oli kätketty aseita, ammuksia ja ruokatarpeita. Syynä oli pelko Suomen miehityksestä. Piti turvata mahdollisuudet sissisodankäyntiin.

Operaatio toteutettiin Päämajan määräyksestä ja sen johdolla, mutta operaatio oli toki välirauhansopimuksen vastainen. Lopulta aseita oli noin 35 000 sotilaan käyttöön. Muutamia yksittäisiä kätköjä tuli ilmi eri puolilla maata jo loppuvuoden 1944 aikana. Koko laajuudessaan tapaus alkoi paljastua keväällä 1945.

Asekätkentää johtaneista yleisesikuntaupseereista yhdeksän oli Mannerheim-ristin ritareita. Majuri Jukka Puustinen oli ollut yksi luotetuista. Muuan iso kätkö oli Hallmanien omistaman Osakeyhtiö Sammon sahan purukasassa. Se oli piilotettu sinne toimitusjohtaja Kai Hallmanin luvalla ja Puustisen ohjauksessa.

Valpon kuulusteluissa elokuussa 1945 Kai Hallman kertoi ilmoittaneensa edellisen kuun lopulla kaupungin poliisimestarille laatikoista, joita ”tuntematon upseeri” oli ”talvella tai keväällä 1945” tuonut tehtaalle varastoitavaksi. Yksityiskohdista ja nimistä Hallman oli kovin muistamaton.

Joulukuun alussa hän muisti jo nimiäkin. Hallman tunnusti, ettei kuitenkaan ollut halunnut tehdä ilmoitusta viranomaisille, sillä ”ei ollut halunnut esiintyä ilmiantajana.” Jälkipolvet ovat arvelleet, ettei tirehtööri mennyt kuulusteluihin aivan selvin päin.

Ei hän itsekään rangaistuksetta päässyt. Sotaylioikeuden mielestä oli ainakin näytetty toteen, että ”Kaj-Kustaa Hallman syksyllä 1944 Kuopiossa [oli] vastaanottanut ja kuljetuttanut johtamansa Hallman Oy:n varastosuojiin kätköön 233500 metriä kenttäkaapelia, 531 kaapelikelaa ja suuren määrän muita viestitarvikkeita”. Se riitti antamaan tuomioksi kaksi kuukautta ehdollista vankeutta, kolmen vuoden koeajalla..

Majuri Jukka Puustisesta sodan aikana otetun kuvan mukaan maalattuun tauluun taiteilija lisäsi Mannerheim-ristin ja kauluslaattaan toisen ruusukkeen. Saksalaisten myöntämää rautaristiä ei tauluun sentään lisätty.

Matti hallman pelasti sukuyhtiön perikadolta

Matti Hallman tiesi jo lapsena kasvavansa perheyrityksen palvelukseen. Milloin ja minkälaisissa oloissa hänestä tuli vallanperijä, oli kuitenkin yllätys. Työläs tehtävä oli löytää imperiumista pelastettavaa.

Yhtiön pääomat olivat vähenemässä ja pankille piti saada lisää vakuuksia. Matti on kertonut kriittisestä päivästä vuonna 1969: ”Hallmanin hallintojohtaja Seppo Pitkänen soitti aamulla. ’Rahat on loppu, nyt joudutaan panemaan pillit pussiin, iso vekseli menee protestiin’”. Matti ajoi Kuopioon, jonne sopi tapaamisen isänsä kanssa tämän asunnolle Lapinlinnankadulla. Hän otti mukaansa varatuomari Kalevi Kemppaisen ja Pitkäsen.

”Aloitin neuvottelut osake-enemmistön siirtämisestä minulle, jotta voisin ottaa vastuun koko yhtiön toiminnasta”. Matti tarjosi perintönsä vakuudeksi ehdolla, että saa yhtiöstä enemmistön. Kai Hallmanille asia oli vaikea. Hän oli kolmannen polven kauppaneuvos, paikkakunnan napamiehiä ja kulissit olivat edelleen pystyssä.

”Kerroin isälle tilanteen ja sanoin myös, ettet sinä voi laittaa omaisuuttasi pantiksi, sillä jos tulee konkurssi, miten elätte Britan kanssa sen jälkeen? ’Nimi paperiin tai tulee varmasti konkurssi’. Brita säksätti vieressä, mutta sillä kertaa isä luotti Kemppaisen sanaan, ettei muuta tietä ole”.

Sillä nimikirjoituksella päätösvalta Hallman-yhtiöissä siirtyi Matille. ”Hyppäsimme Sepon kanssa autoon ja ajoimme talla pohjassa Helsinkiin ehtiäksemme ennen kuin pankit menivät kiinni. Panttasin Tarjan luvalla kaiken mitä omistin ja sain lainaksi puoli miljoonaa markkaa. Siitä lähti uusi elämä käyntiin”.

Truben herkkuleipomo sai pysyvän kodin Hallmaneilta

Vuonna 1933 Fredrik Trube tuli Terijoelta Kuopioon ja vuokrasi liikehuoneiston Puijonkadun varrelta torin laidalta. Kahden huoneen liikehuoneistoon tuli toiselle puolelle konditoria ja toiselle kahvila. Savon sydämessä ylelliset leivokset ja herra Truben värikäs persoona sekä pariskunnan murtaen puhuttu suomen kieli herättivät ensin ihmetystä. Kohta ostokykyiset kaupunkilaiset eivät olisi voineet kuvitellakaan kestitsevänsä vieraitaan ja hemmottelevansa itseään ilman heidän herkkujaan.

Truben muistetaan vasta 1950-luvulla jakaneen hyvän pullan reseptin: ”Käytä paljon voita, paljon jauhoja, vähän hiivaa ja pala eilistä taikinaa. Kohota kaksi kertaa. Lisää vähän sahramia. Älä käytä Saastamoisen myllyn vehnäjauhoja, ne eivät turpoa. Sen sijaan käytä Näädänmaan jauhoja. Tarvitaan taitoa ja voita. Paljon voita. Oikeaa voita. Ei laardia, ei margariinia, vaan oikeaa voita.”

Saastamoinen ryhtyi 1970-luvulla rakentamaan torin laitaan myöhemmin kuuluisaa “makaavaa pilvenpiirtäjää” paikalle, missä Truben leipomo sijaitsi. Talousneuvoksen piti hakea yritykselle uusi toimipaikka. Hallmanilla tilat olivat valmiina ja se miellytti sekä Ukkoa että hänen rouvaansa. Kemiat kohtasivat heti. Ehkä Trubet näkivät myös, että henkilökunta pääsee hyviin käsiin.

Tänään Truben valikoimissa on, paitsi peruspulla, myös noin 30 muuta erilaista kahvileipää. Eniten paistetaan kanelikierrepitkoa, tuhansia kappaleita päivittäin. Leipomon ainoat suolaiset herkut ovat voileipäkakut, joilla on ollut uusi tuleminen niilläkin. Menestysresepti on sama kuin jo yli 110 vuotta, laadukkaat tuotteet ja raaka-aineet. Kuten Ukko-Trube aikanaan sanoi: ”Jos rahaa ottaa, sen edestä pitää myös antaa”.

Konditoria Trube on kuulunut kuopiolaiseen katukuvaan pian sata vuotta.

Jukka oli viides hallman, joka sekä menestyi että sai takkiinsa venäjällä

Kauppaneuvokset Birger, Lauri ja Kai Hallman, kukin vuorollaan, kävivät kannattavaa kauppaa Venäjälle, kunnes politiikka sen tavalla tai toisella lopetti. Neuvostoliiton hajottua vielä neljäs ja viideskin polvi tunsi vetoa idänkaupan houkuttelevalle polulle. Poliittiset tuulet olivat sillä kertaa suotuisat, mutta nyt vastassa oli vieläkin suurempi vastus: ikiaikainen venäläinen kansanluonne. Sen mukaan vahvempi on aina oikeassa ja sopimus sitoo vain toista osapuolta.

Matti ja Jukka lähtivät mukaan yhteisyritykseen Pietariin. Suomessa oli 1990-luvulla ankara lama, mutta Venäjällä oli pulaa kaikesta, myös elintarvikkeista. Mitä huonommin kotona Suomessa meni, sitä vauhdikkaammin yritteliäät suomalaiset tekivät bisnestä rajan takana. Vuosina 1993–1994 yrittäjillä oli jo viiden päivittäistavarakaupan ja kuuden ravintolan ketju, jolla oli 10 000 neliön tukkuvarasto. Liikevaihto oli yli 400 miljoonaa markkaa.

Sitten alkoivat vaikeudet. Tehokkaimmin katetta alkoivat leikata rahalle ahneet viranomaiset. Yrityksiä koskevia uusia verolakeja alkoi tulla liukuhihnalta, myös taannehtivina. Maastopukuiset miehet ilmaantuivat kertomaan, että verot lankeavat maksettaviksi saman tien. Maksua odotellessa he sulkivat kaupat ja ravintolat ja jättivät konepistoolimiehet oville.

Lahjontakierre oli loputon. Venäjällä tuli ja meni miljoonia, kunnes bisnes päättyi turvallisuuspäällikön murhaan ja yrittäjäkumppanin kuolemaan. Ensin tuli rahaa ovista ja ikkunoista, ja sitten samat rahat käytiin ”verottamassa” takaisin. Eikä voinut valittaa kenellekään.

Yhteisyritys ”Peter Spar” siirtyi 1900-luvun alussa osaksi kansainvälistä Spar-ketjua ja se hallitsi Pietarissa läntisten elintarvikkeiden kauppaa. Kaikelle oli kysyntää. Vuosina 1993–1994 suomalaisilla oli jo viiden päivittäistavarakaupan ja kuuden ravintolan ketju. Liikevaihto oli yli 400 miljoonaa markkaa.

Osakeyhtiö Hallman, Kellonkärki 8, 70460 KUOPIO